lauantai 17. tammikuuta 2015

Minipiiraat vuohenjuustolla






Kylläpä olen parisen vuotta sitten illanistujaisiin jaksanut näperrellä tarjottavaa. ;) Muistaakseni oli kyseessä naapureiden kesken järjestettävät uuden vuoden juhlat. Alimmassa kuvassa siis minimozzarellapalloja kirsikkatomaattien sekä basilikanlehtien kanssa. Ja yläkuvassa näkyy olevan kotikutoisia minipizzoja salamilla (näitä olen näperrellyt myös joskus lasten juhliin). 

Ja minipizzojen kanssa ylemmässä kuvassa on myös vuohenjuustopiiraita jotka ovat olleet repertuaarissani siitä asti, kun ensimmäisen kerran maistoin niitä kummitätini luona. Piiraspohjaan on olemassa oma resepti (kröhöm, missäköhän se on...), mutta olen pariin otteeseen käyttänyt myös kaupan lehtitaikinaa. Ihan kelpo vaihtoehto sekin!


- lehtitaikinaa
- punaista pestoa
- pehmeää vuohenjuustoa
- pinjansiemeniä

Paista 180 asteessa, sen verran, että saavat väriä, mutta varo palamista!




En tiedä missä mielenhäiriössä olen mennyt tekemään pyöreitä piiraita (lasia muottina käyttäen), helpommin olisin päässyt, jos olisin tyytynyt neliöihin/suorakaiteisiin. ;) Mutta näemmä joskus on pitänyt näperrellä. 



Nämä jo aiemmin postaamani pikkutarjottavat (tortillasuupalat & tomaattituorejuusto crostinit) kuuluvat samaan 'pikkunäpertelyä' -sarjaan.








p.s. Olemme muutamana vuotena juhlistaneet tammikuussa vuoden vaihdetta naapureiden kanssa. Ohjelmaan kuului, että jokaisen juhliin osallistuneiden kodeissa käytiin nauttimassa hiukopalaa ja virvokkeita. Meidän ensimmäiset juhlat olivat oikea kriisinpaikka, kun emme yhtään tienneet minkälaista purtavaaa sitä laittaisi, teimmekin sitten niin paljon, ettei ollut mitään tolkkua! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti