sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Korvapuustit muffinivuoassa







Teenpä sitten korvapuusteja, pikkupullia tai voisilmäpullia käytän tätä samaa hyväksi havaittua reseptiä. Ja kun omistan leipojan parhaan ystävän eli Kitchen Aid'in taikinan työstäminen on helppoa kuin heinänteko! Raaka-aineet kulhoon ja kone hurauttaa kaiken nopeasti. Maidon lämmitys kattilassa ja heti sen perään voin sulatus samassa kattilassa, ei tule paljon tiskiäkään. ;) 

Ja lapset on tietty hyvä ottaa jo varhain mukaan leipomisjuttuihin. Toki muuhunkin ruoanlaittoon ja kodinsiivoukseen. Haluavat auttaa ja oppia ja se tulee leikin varjolla. Lapsista oli todella hauskaa leikkiä taikinalla ja pyöritellä minuuttitolkulla yhtä palloa, eikä mennyt muuten yhtään suuhun (ihme!). Rusinoiden olemassaolo unohdettiin täysin, olisi ollut hauska tehdä vaikkapa pullille silmät ja suu. Noh, ensi kerralla sitten! 

Aikamoinen läjä lähti miehen työpaikalle.... (5 dl taikinasta tuli paaaljon somankokoisia pullia, ei liian pieniä eikä liian isoja. :))







5 dl kädenlämpöistä maitoa (3,5 %)
kardemummaa (lämmitettävän maidon joukkoon)
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
2 kananmunaa
200 g sulatettua voita
jauhoja sopivasti
(joskus laitan vehnäjauhojen sekaan spelttiä, 
tällä kertaa en laittanut)


Anna kohota lämpimässä paikassa noin kaksinkertaiseksi.


1 kananmuna voiteluun ja rae-/kidesokeria päälle
tai vaikkapa rusinoita ja mantelilastuja.

Jos teet korvapuusteja muista kaneli, sokeri ja 
pehmeä voi. Itselläni oli ruskeea sokeria sekä 
Ceyloninkanelia. Se on terveellisempi vaihtoehto kuin 
Kassiakaneli. Alla ote Wikipediasta.




Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän.



Asettelin pullat voilla hieman voideltuun muffinivuokaan, pullista
tuli tasakokoisia ja kauniita.
Paista n. 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Nauti vaikkapa kaakaon kera....namsomonnams...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti