sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kynttilän valossa






Ei haittaa vaikka joulu meni jo, kynttilöitä poltellaan vielä pitkälle kevääseen. Eikä haittaa vaikka kynttilöissä on jouluista sävyä, haluan polttaa ne pois ennen seuraavaa joulua. ;) Joskus on nimittäin käynyt niin, että jouluksi ostettua kynttilää poltellaan vielä seuraavana ja sitä seuraavana jouluna...ei pitäisi ilmeisesti ostaa liian isoja kynttilöitä. ;) Nyt kun lapsetkin ovat isompia voi matalillakin pöytätasoilla olla oikeita kynttilöitä, ei tarvitse aina turvautua led-valoihin. Vaikka niistäkin tykkään, kun ovat niin 'helppoja'. Pari led-tuikkua voi palaa eteisen lipaston päällä ja on kiva palata kotiin, kun jossain kajastaa valoa. 

Tuo Maria Drockilan kynttilä on palanut todella kauniisti ja tasaisesti. Sain sen tädiltäni syntymäpäivälahjaksi vaikka merkkipäivään on vielä aikaa. Sanoi, että muuten hän unohtaa antaa sen minulle! :D Punainen lintu sopii mainiosti yhteen kimaltavan Havi-kynttilän kanssa (joka sai vähän osumaa matkalaukussa).

Metallinen vati (Opa?) on helppo pitää puhtaana kynttilätalista. Suurelle vadille saa aseteltua monta kynttilää ja teräspinta kaksinkertaistaa liekkien määrän. Näyttää ihan kivalta. Vati on monta vuotta vanha. Ja, jos oikein muista se on Opan tehtaanmyymälästä...


Tänään pitäisi olla lähemmäs +10 astetta. Taivas on kyllä aika pilvinen, katsotaan minkälainen päivä on tulossa ja mitä saamme sunnuntain kunniaksi aikaan.




Leppoisaa sunnuntaita, levätään & rentoudutaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti