Sain noin viikko sitten kutsun eräältä rouvalta jonka tunne varsin heikosti . Halusi kutsua minut yllätysjuhliin jotka järjestettäisiin hänen siskolleen. Sisko oli vasta muuttanut Saksaan ja tämä rouva halusi meidän muidenkin tutustuvan häneen ja tietysti oman siskonsa saavan ystäviä ja kontakteja. Olin hyvin, hyvin otettu, että minut myös kutsuttiin mukaan, koska ko. rouvaa en tunne kovinkaan hyvin. Mutta viestissään hän toivoi minun pääsevän aamupäivän yllätysjuhliin mukaan, että kaikki voisimme tutustua toisiimme paremmin. Kaikki muut kutsutut sattuivat olemaan minun vanhoja tuttujani, joten vain tämä juhlien emäntä siskoineen olivat hieman vieraampia.
Näin aikuisiällä ystävystyminen tai edes uusien kontaktien löytyminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. On työt, harrastukset, perheet sun muut ja vielä se oma tuttavapiiri ympärillä, ei sitä moni lähde tutustumaan vielä uusiinkiin ihmisiin. Mutta tällaiselle ulkomaalaiselle tällaiset tilanteet ovat kultaakin arvokkaampia. Minä olen muuttanut tänne perheeni kera ja omat kaverit on pitänyt 'etsiä' jostain. Mutta uskoisin, että kotiäitiydellä on tässä asiassa etua, minulla on lasten hoidon ohessa aina ollut se vapaa rakonen harrastaa jotain tai liittyä viikottain tapaaviin naisporukoihin. Näiden kahden kautta olen tutustunut moniin ihmisiin (samoin myös tietysti miehen työn kautta).
Toki ne ystävyyssuhteet sinne omaan kotimaan suuntaan muuttuvat. Toivottavasti eivät täysin unohdu ja tyrehdy. Tietenkään sitä et voi olla estämässä, jos jostain syystä tiet erkanevat kilometrien tullessa väliin, mutta toivoa sopii, että mitään ei käy. Olen puhunut aiheesta monien kanssa, niin suomalaisten kuin muun maalaisten kanssa, ja huomannut, että monet pohtivat samoja asioita. Miten käy vanhojen ystävyyssuhteiden tai miten niitä hoitaa. Tällaiset asiat tosiaan pohdituttavat myös aikuisia ei pelkästään lapsia. (Tavallaan meillä oli onni myötä, kun lapset olivat vajaa 2-vuotiaita Saksaan muuttaessa. Eivät jääneet kaipaamaan kavereita tai harrastusporukoita.)
Olen 50/50 -ihminen, toisaalta olen äärisosiaalinen ja haluan mahdollisimman paljon tavata tuttuja, mutta kuitenkin nautin niistä yksinolonpäivistäkin valtavan paljon. Kuntosalille fillaroin ihan omassa rauhassa ja kuntoilen oman fiiliksen mukaan. Kauppareissut ja blogin kirjoittelut, omaan tahtiin, rauhallisesti ilman sählinkiä....
kun taas toisena päivänä jotain muuta, hirveä kiire keritä joka paikkaan ja tavata jokainen tuttu. :)
Ystävyys ei voi tyrehtyä siihen, että muutat ulkomaille,
se ei edes saa loppua siihen,
että muutat 300 km toiseen suuntaan.
Eihän se mitään ystävyyttä muuten ole ollutkaan.
:-)
Mitä lie dopingia tämä orkidea ottanut salaa
minun selkäni takana, mutta se on äärettömän
runsaskukkainen! Kukkinut jo kauan
ja yhä vaan porskuttaa, oksat alaspäin vaappuen,
kun kukat ovat suuria ja komeita.
