torstai 24. elokuuta 2017

Teetä ja sitruunakakkua

Nyt tulee muutamia kännykkäkuvia alkuviikolta. Olin tyystin unohtanut ladata järkkärikamerani akun ja eihän sillä sitten kuvia räpsittykään. Onneksi Samsungissa on ihan hyvä kamera, että kehtaan niitä kuvia jaella. ;) 

Kutsuin pitkästä aikaa ystäviäni luoksemme. Joimme teetä ja söimme sitruunakakkua. Oli taas niin mukava rupatella ja oli vierähtänyt aikaa joidenkin ystävien näkemisestä. Pidän myös siitä ajatuksesta, että kutsuessani ystäviä, kaikki saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa. Aina ei tarvitse kutsua sitä 'tiettyä porukkaa' vaan laajentaa kaikkien piiriä tutustuttamalla uusiin tyyppeihin. :)













Tänään olen ollut DRK:lla (eli SPR) auttelemassa yhden jutun parissa ja siellä vierähtikin tovi. Tänään minulla oli myös lasten kuskaamista harrastuksiin. Viikonloppuna lähialueilla on kaikkea mahdollista ja joissa voisi käydä tutustumassa perheen kesken (mm. tivoli). Toivon mukaan saadaan vain miellyttävä loppukesän keli!



Tässä muutama kahvipöytäkuva, bitte schön ja Gute Nacht!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti