tiistai 15. elokuuta 2017

Uusi kouluvuosi ja uudet kujeet

Kun nyt on koulu alkanut voi taas hieman huokaista helpotuksesta. On se omanlainen rupeama ostaa kaikki koulutarvikkeet ja psyykata lapset (enemmänkin itsensä...) valmistautumaan uuteen kouluvuoteen. Tiesimme, että luokanvalvojat eivät olleet vaihtumassa, mutta koulun pitkäaikainen rehtori oli jäämässä eläkkeelle. Ennen lomalaitumille painumista lapset (ovat koulun kuorossa) esiintyivät pariinkin otteeseen koulussa, isot läksiäisjuhlat eläkkeelle jäävälle järjestettiin koulun tiloissa. Oli kyllä hienoa nähdä koulun piha täynnä juhlavieraiden autoja, pitopalvelun häsäämässä kuohuviinilasien ja herkullisten tarjottavien kanssa, kun itse tiesit kahden lapsesi olevan siellä esiintymässä. Olin kyllä hyvin ylpeä. (Itse en ole lainkaan musikaalinen, pidän sitä oivana tilaisuutena lapsille, kun saavat esiintyä koulun kuoron kanssa. Opettaa varmasti itseluottamusta ja rohkeutta, kaikkea muutakin.)

Ennen koulun alkua pitää tosiaan varmistaa, että jokainen kynä, viivotin ja vihko on hankittu ja vielä oikeanlaiset. Kirjat on tilattu kirjakaupasta ja ne on muistettu hakea! ;) Onko reppu vielä kondiksessa ja kouluvaatteita tarpeeksi. Lenkkarit tuli hankittua Suomen reissulta ja vanhat reput menevätkin vielä ainakin joululomaan asti. Kuten olen aiemminkin maininnut tämä reppu-gate on kyllä varsinainen harmaiden hiusten aiheuttaja. Lapsille suositellaan Schulranzenia joka on sellainen laatikkomallinen, hyvin tukeva, pystyssä pysyvä reppumalli. Ne ovat myös hyvin kalliita. Maksavat parhaimmillaan yli sata euroa, joten silloin haluavat ostaa hyvän etkä mitään pilipalia. Joskus kauppaan kuuluu samaa kuosia olevat Sporttasche eli pussukka liikkavaatteille, penaali ja lompakko. Vaikka hinta on korkea, lompakon sisältä ei löydy seteliä saati lahjakorttia...

Merkkivaatehömpötystä en tunnusta huomaavani täällä. Ovatko lapset sitten niin pieniä, kaupunki pieni vai mikä, mutta ihan kaikenlaisissa pöksyissä koulussa 'voi olla'. Meidän lapset eivät tosin edes tiedä merkkivaatteista mitään, saati heidän kaverinsa. Kouluun voi mennä vitosen alefarkuissa tai marketin hupparissa. Olen miettinyt tätä paljon ja huokaissut helpotuksesta, että täällä on näin. Toki asiat muuttuvat ja lapsetkin kasvavat, katsotaan sitten taas muutaman vuoden päästä, että mikä on homman nimi. Nyt ainakin ihan taviskledjut, mutta kivat sellaiset kelpaa. :)

Pian onkin jo ensimmäinen vanhempainilta ovella ja muustakin syyslukukauden ohjelmista oli tullut jo tietoa. Viime viikolla koulussa taisi olla joku esitys, en muistanut kysyä tarkemmin lapsilta mitä siellä oli.

Kunhan kaikilla, pienillä ja isoilla koululaisilla on mukava olla koulussa ja hyvä mieli (pari, kolme kaveria edes) niin eihän sitä muuta voi toivoa. Ja, että se markettihupparikin kelpaa. ;)





4 kommenttia:

  1. Voi on siellä kelvannut äidin olla juhlissa mukana, kun omat lapset olivat esiintymässä! Hiukan erilaisia juhlia siellä on koulussa kuin täällä meillä. Kuohuviini ei taatusti tulisi kysymykseen Suomessa koulun tilaisuudessa.
    Koulurepusta tulikin mieleen, että esikoisellemme ostimme ehkä tokalle luokalle Saksasta juuri tuollaisen laatikkomallisen koulurepun. Aikaa on kulunut kyllä yli 25 vuotta.
    Ihanaa koulunalkua lapsille ja oikein suloisia elokuun päiviä! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja Teillekin sinne ihania loppukesän päiviä 😊

      Aika hauska juttu, tuo Saksasta, monta, monta vuotta sitten ostettu reppu. 😊 Ei sen mallisia kyllä ole Suomessa näkynyt, tai sitten en ole osannut katsoa. 😊

      Poista
  2. Miä luulen, että ne on lasten äidit jotka tekee sen merkkivaate hömpötyksen!Ja tavalliset halvempaakin merkkiä olevat vaatteet ovat siistejä ja kauniita :) Mukavia koulupäiviä sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että kun vanhemmat ne vaatteet ostavatkin niin vanhemmilta opitaan myös niistä merkeistä. Mutta se ei pitäisi olla se pointti siinä vaatteiden ostamisessa, merkkiä vai ei, vaan sen tarkoituksenmukaisuus, pestävyys, kestävyys, LAPSELLE MIELUINEN jne. Ostan mielelläni jotain kalliimpaa, jos tiedän sen olevan kestävä. Ja sitten ostan myös mielellään sitä mistä lapset pitävät. Jos himoitsevat sitä Frozen/Star Wars -teepparia niin kyllä ne ostan vaikka Adidaksen kalliimpi olisi siinä vieressä. Jokainen tekee omantuntonta ja oman kukkaronsa mukaan. :) Ja ketään ei pitäisi ainakaan kiusata koulussa missään siitä, että millaisissa vaatteissa lapsi kulkee.

      Poista